WEAREKREATIV PRESENTS:
APRIL BATTLE 1.4.2023


WEAREKREATIV:in historian toiset April Battlet järjestetään lauantaina 1.4. Espoon Niittykummussa sijaitsevan The Studios:in tiloissa (Kappelikuja 6 D, Espoo)! Ovet aukeavat klo 14:45 ja ensimmäinen battlekarsinta alkaa klo 15:30.

PS. Looking for English information about the battle? Click here.

Tervetuloa mukaan viettämään kanssamme tanssintäyteistä lauantaita! Luvassa on inspiroivia battleja, rentoa ringittelyä sekä hyvää musiikkia, jota voi hyvin tulla fiilistelemään myös ihan vain katsojan ja kannustajan roolissa! Illan aikana battlataan kahdessa Hip Hop 1 vs 1- sarjassa, joista yksi on tarkoitettu nuorille (vuonna 2007 tai sitä myöhemmin syntyneet) ja toinen aikuisille (vuonna 2006 tai sitä aiemmin syntyneet). Molemmissa sarjoissa battlataan top 16- battleista alkaen, sillä top 8- battleista eteenpäin sarjat yhdistyvätkin yhdeksi Hip Hop 2 vs 2- battleksi, jossa tanssit jatkuvat arvotuilla pareilla.

Tänä vuonna meillä on lisäksi ilo kertoa, että saamme tapahtumaamme kansainvälisen kunniavieraan, kun battleja tulee tuomaroimaan Oslossa vaikuttava arvostettu katutanssin huippuosaaja; Cláudio Fernandes, eli COMICS! Tätä ei siis kannata missata!

Psst! April Battlen tuomaroinnin lisäksi tämä kansainvälisesti menestynyt intohimoinen tanssija ja tanssinopettaja tulee pitämään yhden avoimen keski- ja edistyneen tason tanssijoille suunnatun Hip Hop freestyle workshopin sunnuntaina 2.4. Lue lisää COMICS:ista, sekä workshopista täältä!  

Kaikki battleen osallistuvat ovat tänäkin vuonna mukana tekemässä hyvää, sillä 40 % lipputuloista tullaan lahjoittamaan Yhteiset Lapsemme ry:lle, joka edistää monikulttuuristen lasten hyvinvointia ja lasten oikeuksien toteutumista. Lue lisää Yhteiset Lapsemme ry:stä täältä.

Tapahtumassamme, kuten muussakin toiminnassamme, toimitaan turvallisemman tilojen periaatteiden mukaisesti eikä tilaa ole minkäänlaiselle syrjinnälle, häirinnälle, rasismille tai kiusaamiselle. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.


AIKA: Lauantai 1.4. klo 15:30-20 (ovet aukeavat klo 14:45)
KATEGORIAT:
Hip Hop 1 vs 1 nuoret (vuonna 2007 ja sitä myöhemmin syntyneet)
Hip Hop 1 vs 1 aikuiset (vuonna 2006 ja sitä aiemmin syntyneet)

Osallistuttava sarja määräytyy syntymävuoden mukaan. Battlekarsinta käydään showcasebattlena. Molemmissa sarjoissa battlaamaan pääsee yhteensä 16 tanssijaa.

DJ: DJ Esgrove (RuffCut DJs)
HOST:
Samuli Eloranta
TUOMARI:
Cláudio Fernandes aka COMICS

SISÄÄNPÄÄSY: 10 euroa (vain korttimaksu!)
Lipputuloista 40 % lahjoitetaan Yhteiset Lapsemme ry:lle (lue lisää yläpuolelta).

ALUSTAVA AIKATAULU, lauantai 1.4.

14:45-15.30 Ovet auki, ilmoittautuminen alkaa
HUOM! Ilmo sulkee 15 min ennen sarjan alkua (nuoret 15:15, aikuiset 16:20)
15:30-16:20 Hip Hop 1 vs 1 nuoret karsintakierros
16:20-16:35 Tauko, vapaata ringittelyä
16:35-17:25 Hip Hop 1 vs 1 aikuiset karsintakierros
17:25-17:40 Tauko, vapaata ringittelyä
17:40-18:05 Hip Hop 1 vs 1, nuoret top 16
18:05-18:30 Hip Hop 1 vs 1, aikuiset top 16
18:30-18:40 Parien arvonta (2 vs 2), sekä vapaata ringittelyä
18:40-19:00 Hip Hop 2 vs 2, top8
19:00-19:20 Hip Hop 2 vs 2, semifinaalit
19:20-19:35 Tuomarishowcase ja tauko, vapaata ringittelyä
19:35-19:45 Hip Hop 2 vs 2, finaali
19:45-20:00 Palkintojenjako & vapaata ringittelyä


Ilmoittaudu mukaan lauantain 1.4. April Battleen täyttämällä alla oleva lomake
perjantai-iltaan 31.3. mennessä.

Ilmoittauduthan hyvissä ajoin, sillä sarjoihin mahtuu rajattu määrä osallistujia! Ilmoittautuminen vahvistetaan sähköpostitse ja vain vahvistettu ilmoittautuminen varmistaa paikan battlesta. Ilmoittautumisen voi tehä paikan päällä vain, mikäli sarjoissa on silloin vielä tilaa.