Helmikuussa WEAREKREATIV:illa tanssitaan taas workshopien muodossa!

Tällä kertaa saammekin Kreativille vieraaksi brasilialaisen Augusto Guerran, sekä meille jo toisen vierailunsa tekevän, Tallinnassa vaikuttavan Anastassia "Nasty" Tukovan!

AUGUSTO GUERRA

Suomessa vuoden 2021 alusta viihtynyt Augusto Guerra aloitti tanssijan uransa vuonna 2004. Vuodesta 2004 lähtien Guerra onkin omistautunut Hip Hop -tanssille, tanssimalla erilaisissa ryhmissä ja kollektiiveissä, sekä esiintymällä Brasilialaisissa kilpailuissa ja festivaaleilla. Asuessaan Brasiliassa Augusto Guerra kuului Cia Fusion -nimiseen ammattilaisista koostuvaan katutanssiryhmään, jossa hän toimi avustavana koreografina sekä esiintyjänä. Cia Fusion -ryhmän kanssa Augusto Guerra pääsi kiertämään myös maailmaa, muun muassa Ranskassa, Belgiassa, sekä Brasiliassa toteutetulla kiertueella.

Suomessa olessaan Augusto Guerra on osallistunut useisiin battle-tapahtumiin niin tanssijana kuin tuomarina. Jos olet käynyt viimeaikoina tanssitapahtumissa, et ole voinut välttyä näkemästä Augusto Guerraa tanssilattialla!

ANASTASSIA "NASTY" TUKOVA

Nasty on Tallinnassa vaikuttava Hip Hop ja House tanssija, joka keskittyy niin opetuksessaan kuin omassa treenissään nimenomaan freestyle tekniikoihin. Nastylla on lähes 20 vuoden kokemus tanssin parista, joista viimeiset 7 vuotta hän on opettanut tanssia ja pyrkinyt jakamaan oppejaan uuden sukupolven tanssijoille Eestissä, sekä muualla Euroopassa.

Opettamisen lisäksi Nasty osallistuu aktiivisesti battletapahtumiin. Nasty onkin menestynyt eri battletapahtumissa niin Eestissä, Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Nastyn viime vierailu Kreativilla keräsi kehuja, joten nyt kannattaa olla nopea, jos haluaa mukaan tämän kerran workshopille - Nastyn syksyn workshop myytiin nimittäin ennakkoon loppuun!


WORKSHOPIEN AIKATAULU


Sunnuntai 13.2. klo 12:30-14 Hip Hop w/ Augusto
Sunnuntai 27.2. klo 13-14:30 Hip Hop freestyle w/ Nasty

Tiiviskurssit on tarkoitettu keski- ja edistyneen tason tanssijoille. Tiiviskurssit järjestetään The Studios:in tiloissa (Kappelikuja 6 D, Espoo). Opetus tapahtuu englanniksi. Tiiviskursseille tulee ilmoittautua ennakkoon alla olevalla lomakkeella. Tiiviskurssit ovat ikärajattomia, mutta ikäsuositus on 13-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi workshopeille otetaan rajallinen määrä osallistuja, joten kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin!

Hinnasto:
25 € per workshop

KREATIV Crew- ja KREATIV Concept- koulutusohjelmalaiset ovat oikeutettuja 10% alennukseen tiiviskursseistamme.


NOTE! Looking for English information about the workshops? Click here!


— ILMOITTAUTUMINEN —

Ilmoittautuminen tiiviskursseille on auki!

Ilmoittautumiset ovat sitovia. Tutustu tarkempiin tietoihin ilmoittautumiseen liittyen Säännöt & ehdot -dokumentissa. Muistathan myös, että toiminnassamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita - tutustu periaatteisiin täällä.